Organisaatiokulttuurin syvärakenteet

Organisaatiokulttuurin syvärakenne muodostuu niistä arvoista ja uskomusjärjestelmistä, joiden pohjalle organisaatiossa toimivien ihmisten ajattelu, vuorovaikutus ja toiminta perustuvat. Olemme kehittäneet viitekehyksen, jonka avulla syvärakenne voidaan tehdä ymmärrettäväksi, jolloin sitä voidaan myös ohjata. Organisaatiot jakautuvat neljään erilaiseen kulttuuriin niissä vallitsevien perusmielikuvien mukaan:

  • Houkuttaja-kulttuurille on ominaista porukkahenki, viihtyminen ja yhdessäolo. Johtaja on keskipisteessä: hänellä nähdään olevan valta antaa ja evätä kaikki hyvä työyhteisölle. Henkilöstön toimintatapaa leimaa oma-aloitteisuuden puute, sopeutuvuus ja riippuvuus. Kulttuurista puuttuu ihmisten erilaisuuden tuoma dynamiikka ja rakentava kritiikki.
  • Hallitsija-kulttuurin arvoina ovat valta, voima ja kunnia. Järjestystä ja sääntöjä kunnioitetaan. Toiminta on kontrolloitua ja täsmällistä ja hallitsija-esimies on kaiken viisauden haltija. Alaisilta vaaditaan kunnioitusta ja tottelemista, joka on itseriittoisille työntekijöille usein varsin hankalaa. Kulttuurissa esiintyy usein ristiriitoja ja kapinahenkeäkin.
  • Vetäytyjä-kulttuurissa käyttäydytään muodollisesti ja asiat pidetään asioina, tunteet taustalla. Vuorovaikutus on vähäistä, kaikki pysyvät omilla reviireillään. Johtajuutta ei juurikaan ole ja toiminta on hajanaista. Usein työyhteisön jäsenet turhautuvat ja työmotivaatio laskee, kun yhteistä hiiltä ei löydy.
  • Tukija-kulttuurissa vallitsee hyväksyvä ja vapautunut ilmapiiri. Vuorovaikutus on vilkasta ja organisaatio toimii yhtenäisenä joukkueena. Ongelmat kohdataan ja niihin haetaan uusia ratkaisuja. Kulttuurissa kannustetaan henkilöstön oma-aloitteisuutta ja arvostetaan jokaisen osaamista. Mielenkiinto kohdistuu ihmisten voimavaroihin ja niiden kehittämiseen. Johtaminen on kannustavaa ja rohkaisevaa, mutta antaa myös paljon liikkumavaraa.

Organisaation syvärakenteen kehittäminen on prosessi, jonka askeleita ovat syvärakenteen näkyväksi tekeminen, kokemusten jakaminen ja yhteisen vision luominen. Prosessin tavoitteena on muodostaa työyhteisön yhteinen kuva organisaation toimintaan vaikuttavista tekijöistä sekä saada piilevät voimavarat aktiiviseen käyttöön yhteisen vision suuntaan. Koko työyhteisö osallistuu prosessiin, jossa käytetään tavanomaisten valmennusmenetelmien lisäksi projektiivisia ja luovia menetelmiä. Prosessi on erityisen hyödyllinen suurissa muutostilanteissa kuten fuusiot, strategiamuutos ja johdon vaihtuminen.

Pidämme aiheesta myös luentoja ja workshoppeja.

Syvärakenteiden tarkempi kuvaus sekä niiden kehittämisen menetelmät löytyvät kirjastamme Haasteena luottamus – työyhteisön sosiaalinen pääoma ja syvärakenne (Edita 2005).

Takaisin Palvelusivulle

 

Ota yhteyttä